You are currently viewing Meritaimenen heittokalastus – Vihjeet ja vinkit

Meritaimenen heittokalastus – Vihjeet ja vinkit

  • Artikkelin kategoria:Kalastus

Meritaimenen heittokalastus

Meritaimenen heittokalastus, joka tunnetaan myös nimellä tyrskykalastus. Tämä puoltaa siitä, että sesongin aikaan on lähes aina tuulista ja aallokkoa. Tässä artikkelissa käydään läpi hieman taimenen heittokalastusvälineitä ja paikkoja mistä meritaimenta voisi lähteä tavoittelemaan.


Millaisilla välineillä kalastamaan meritaimenta?

Meritaimenen kalastuksessa on tärkeää käyttää asiaankuuluvia välineitä mikäli halutaan maksimoida kalastusnautinto. Meritaimenta voit kalastaa tavallisella haukivavalla pituutensa vuoksi, mutta tällöin ominaisuudet eivät palvele täysin taimenen kalastusta. Meritaimenen heittokalastukseen soveltuu parhaiten tunnokas vapa, josta löytyy kuitenkin potkua kalan väsyttämisessä. Meritaimen on pehmeäsuinen kala, jolla on lohikalalle ominaiset liikkeet, joten on tärkeää, että vavasta löytyy toimintaa myötäilemään meritaimenen raivokkaita liikkeitä. Liian jäykällä vavalla taimen pääsee helposti riuhtomaan itsensä irti. Meidän valikoimastamme löytyy tähän kalastusmuotoon täydellinen vapa uudesta Ruthless Pro Series- vapasarjasta.

Siimana voit käyttää joko perinteistä monofiilia tai kuitusiimaa. Venyvä monofiili saattaa toimia paremmin taimenen väsytyksessä, mutta oikeanlaisen vavan kanssa siiman ei tarvitse venyä, sillä taipuva vavankärki myötäilee meritaimenen liikkeitä. Peruketta ei välttämättä tarvitse tai kannata käyttää, sillä meritaimen on hyvin herkkä kala, joka saattaa havaita perukkeen ja tämän takia hylätä vieheen. Meritaimenen kalastuksessa kaikki on niin sanotusti pienestä kiinni.

Pitkävartinen haavi on myös erittäin hyvä varuste, ellei jopa pakollinen. Tavallisen pituisellakin haavilla pärjää mainiosti, mikäli kalastetaan veneestä.

Vieheinä käytetään erilaisia lusikoita, puikkoja sekä rannikkovaappuja. Vieheissä voidaan käyttää myös erilaisia värikoukkuja iskupisteenä, jotka tehostavat meritaimenen iskurefleksiä.


Millä tekniikalla ja mistä meritaimenet löytyvät?

Meritaimenen heittokalastuksessa tärkeimpiä tekniikkaan liittyviä tekijöitä on se, että viehettä ei saa päästää liian pintaan vaan on tärkeää pitää viehe tarpeeksi syvällä. Ei kuitenkaan siten, että viehe kerää kaiken roskan pohjasta. Kelauksessa voi välillä tehdä pieniä pysäytyksiä, mitkä saavat kalan vaistot heräämään. Viehettä kannattaa uittaa myös tarpeeksi hitaasti, jotta kalalle suodaan tarpeeksi aikaa reagoida. Väsyttäessä jarru kannattaa pitää sen verran tiukalla, että esimerkiksi haavitustilanteessa kala saadaan “pakotettua” lähemmäksi, mutta sen lähtiessä vetämään on sen saatava siimaa kelalta.

Syksyiset taimenpaikat ovat saarten kärjet jotka suuntautuvat avomerta kohden. Nämä ovat paikkoja jossa vesi liikkuu ja vaihtuu, mutta kärjissä olevat kivikot muodostavat virran, jossa meritaimenen on helppo pysyä paikallaan. Meritaimenen heittokalastuspaikat ovat yleensä kivikkoisia ja niitä kannattaakin lähestyä tuulen suunnasta. Venettä ei pidä laskea liian lähelle karikkoja jolloin syntyy vaaraa esimerkiksi potkurin hajoamiselle. Taimenpaikkaa on kuitenkin uskallettava lähestyä tarpeeksi, jotta päästään heittoetäisyyksille kuumille paikoille. Aikaa ei myöskään kannata keskittää liikaa yhteen paikkaan vaan yleisenä sääntönä voidaan pitää, että 10-30 heittoa riittää yhteen paikkaan ja tämän jälkeen suunta kohti uutta paikkaa.


Jarno Kangas, Kalastusaiheisen sisällön sisällöntuottaja / Blogikirjoittaja