Ruthless Fishing toivottaa hyvää joulua!🎄🎣
Vuosi alkaa jälleen kääntyä kohti loppuaan ja on aika pysähtyä hetkeksi kiittämään. Vuosi on ollut Ruthless Fishingille täynnä hienoja hetkiä veden äärellä, uusia kokemuksia ja ennen kaikkea läsnäoloa upean yhteisön kanssa, joka jakaa harrastukseen samaa intohimoa kuin me!
Haluamme kiittää lämpimästi kaikkia asiakkaitamme, yhteistyökumppaneitamme ja seuraajiamme kuluneesta vuodesta. Teidän tukenne, palautteenne ja innostuksenne ovat tehneet tästä vuodesta upean. Jokainen tuote jonka olette ostaneet, jokainen kala jonka olette saaneet meidän vieheillä ja jokainen kuva jonka meidän tuotteista tai meistä olette postanneet on ollut osa meidän tarinaamme.
Joulun aika muistuttaa meitä rauhoittumisesta, yhdessäolosta ja uusien voimien keräämisestä. Toivomme, että löydätte aikaa nauttia läheisten seurasta, hyvästä ruoasta ja ehkä jopa hiljaisesta hetkestä jäällä tai veden äärellä.
Katseemme on jo suunnattu tulevaan kauteen, joka tuo mukanaan uusia tuotteita, projekteja ja entistäkin enemmän tinkimätöntä kalastusta. Juuri sitä, mitä Ruthless Fishing edustaa.
Käy myös kurkkaamassa videot meidän pilkkikauden avauksesta
🎄 Rauhallista joulua ja kireitä siimoja tulevaan vuoteen ja pilkkikauteen! 🎣
– Ruthless Fishing