You are currently viewing Kevätfiilistelyä taimenten parissa

Kevätfiilistelyä taimenten parissa

  • Artikkelin kategoria:Kalastus

Kevät. Pelkästään tämä yksittäinen sana saa aikaan odottavaiset sekä iloiset fiilikset. Lumet sulavat pikkuhiljaa ja samalla jäät saavat kyytiä. Aamuisin voi kömpiä pois vällyistä lintujen viserryksen saattelemana. Kelit alkavat lämmetä ja ensimmäisten sateiden jälkeen nurmikotkin alkavat jo vihertää. Moni alkaa kaivamaan kesäkalastusvälineitä kaappien perukoilta ja veneisiin tehdään vielä viimeiset kevätviilaukset. Olet myöskin saattanut jo bongata rannoilta avoveden ääreltä siikaa tavoittelevia kalastajia tai virtavesien rannoilta jalokaloja tavoittelevia heittokalastajia. Pikkulinnut ovat myös laulaneet, että veneelläkin olisi jo haukea päästy tavoittelemaan joissakin vesistöissä. Tässä vaiheessa kirjoittamista alkaa jo kirjoittajallakin keskittyminen herpaantumaan itse kirjoittamisesta ja ajatukset suuntautuvat kalastuksen pariin. Lienee parempi siis siirtyä pikkaisen eteenpäin, jotta tässä ei liiakseen lietsottaisi keväistä kalastuskuumetta kanssakalastajille ja tämän artikkelin lukijoille.

Parin viikon päästä julkaistaan taimenen sekä kirjolohen viehekalastusta virtavesissä koskeva artikkeli, mutta ennen sitä.. Laittakaa alla oleva video pyörimään ja asettukaa rentoon asentoon. Videolta pääsee fiilistelemään keväistä taimenenkalastusta, jossa tarjolla on maukkaita tärppejä, räikän sekä lintujen laulua sekä virtaavan veden liplatusta.

Kelana videolla oli käytössä Abu Garcian Superior 1000S ja vapana Ruthless Rods Micro 6’8” 3-11g. Ja kyllä muuten tuntuu nuo taimenet hemmetin hyvältä microvavan päässä. Jokaisella tärpillä jättää sydän ensimmäisen lyönnin välistä kun luulee, että on isokin taimen siiman päässä.

— Jake, Digitaalisen sisällön sisällöntuottaja