Kevään 2024 uutuustuotteisiimme lukeutuu täysin uusi Ruthless Chatterbait. Varmasti monelle ei niin intohimoiselle harrastajalle juolahti mieleen ajatus, että “mikähän tämä tälläinen härveli on”. Lähdetäänpä siis tarkemmin pureutumaan siihen, että mikä Chatterbait oikein on.
Mikä Chatterbait?
Chatterbaitit juontavat juurensa hyvin pitkälti Pohjois-Amerikasta missä on hyvin tyypillistä, että jigivieheet on varusteltu uittavilla levyillä. Chatter-vieheet perustuvat siihen, että niissä on painopää (voi käyttää myös jigipää-termiä), johon on liitetty metallinen uintilevy eli ns. chatterlevy. Chattereissa on hyvin usein paljon metallia: uintilevy, viehelukko, painopää ja tämän vuoksi ne pitävätkin veden alla melkoista kilinää ja kalkatusta, joka saa petokalat kiinnostumaan. Uintilevyn ja painopään lisäksi chatterbaitseissa on niin kutsuttu “hame”, joka on tyypillisesti valmistettu silikoonista.

Chattereissa houkuttelevuus perustuu ääneen ja värinään, mutta myös “hameella” on osuutensa houkuttelevuudessa, erityisesti hauet tuntuvat villiintyvän perässä lerpattavista häivenistä. Chatterbaitin koukkuun voi ja jopa ehkä kannattaa lisätä myös jigi lisäämään vieheen houkuttelevuutta. Kapeaprofiiliset jigit, kuten meidän Orka Small Fish tai Orka Small Fish Paddle Tail lienevät kaikista tuttavallisin lisä chatterbaittiin. Chatterbaitissa voi kuitenkin käyttää lähestulkoon mitä tahansa jigejä, jopa rapujigeillä ehostetut chatterbaitit on todettu toimiviksi sekä hauelle on tuntunut kelpaavan oikein mainiosti sirppipyrstöisellä jigillä varustellut chatterit.
Tehosta Chatterbait- viehettäsi jigillä!
-
ORKA SMALL FISH PADDLE TAIL 7 CM4.90 € -
ORKA SMALL FISH PADDLE TAIL 5 CM4.90 € -
ORKA SMALL FISH 7 CM4.90 € -
ORKA SHAD TAIL 7,5 CM4.90 €
Chatterbaitit ovat erittäin tehokkaita vieheitä, jotka varmasti herättelevät saaliskalojen aistit. Välillä on kuitenkin käynyt niin, että chatterbaitin hame ja jigi ovat olleet liian “kookas” yhdistelmä, jolloin nälkäisemmänkin ahvenen tällit ovat jääneet vain tälleiksi, kun kala ei pääse kunnolla koukkuun käsiksi. Tähänkin on olemassa muutamia vaihtoehtoja joilla saadaan parannettua tärppien kiinni jäämistä. Chatterbaittiin voi kokeilla alkuperäisen koukun tilalle vaihtaa hieman pidemmällä rungolla olevan offset-koukun tai lisätä alkuperäiseen koukkuun lisäksi toisen single-koukun kumihelmien avulla. Molemmissa tavoissa periaate pohjautuu siihen, että tällöin koukku ylettää “hameen” loppuosaan, joka on erityisesti ahvenelle se luonnollisin kohta iskeä kiinni.
-
RUTHLESS OFFSET HOOK3.90 €

Milloin ja missä kalastaa chatterbaitilla?
Kysymykseen missä ei juurikaan ole oikeaa vastausta. Esimerkkinä allekirjoittanut on kalastanut chatterbaitilla niin virtavesissä, kivisissä matalikoissa, kuin syvillä selkävesilläkin. Enemmän painoarvoa on ehkä kysymyksellä milloin? Chatterbaiteilla selkeästi parhaat sesongit ovat olleet keskikesän lämpöisillä vesillä sekä syksyn vesillä, kun kalat ovat aktiivisimmillaan ja paljon ääntä sekä liikettä tuottavat chatterbaitit herättävät kalojen saalisvaistot. Etenkin keskikesän lämpöisillä vesillä chatterbaitit ovat osoittautuneet erittäin tehokkaiksi vieheiksi, kun lämpimän veden aktiiviset ahvenet sinkoilevat pää kolmantena jalkana kohti kilisevää ja tärisevää viehettä.
Tekniikat ja välineet chatterbaitilla kalastaessa
Chatterbaitilla kalastaessa riittää ihan vain tasainen kelaaminen, siihen lyö kyllä niin ahvenet kuin hauetkin. Kuten kuitenkin jigikalastaessakin niin on myös chatterilla kalastaessa käsialalla paljon merkitystä. Tasaisen kelaamisen lisäksi voit kokeilla uittaa chatterbaittia kelaamalla viehettä n. 4-5 kammenpyöräytystä, jonka jälkeen pysäytys ja tällöin chatter lähtee vajoamaan ja tämä on hyvin usein tilanne, joka aktivoittaa petokalan. Voit myös yhtälailla tehdä kelalla satunnaisia nopeampia kelauksia tai tehdä vavalla muutamia nypytyksiä, kaikki liikkeet mitkä eroavat vieheen tasaisesta uinnista voivat olla tehokkaita triggereitä kalan aktivoittamiseen.
Ahventa kalastaessa tärpin huomaa hyvin usein ensimmäisenä siitä, että chatterlevyn aiheuttama tärinä vavassa loppuu. Tällöin on syytä olla hereillä ja tarjota raitapaidalle kunnon vastapommi. Isomman kalan, kuten hauen tai kuhan napatessa tärpin tuntee kyllä välittömästi.
Chatterbaitsilla kalastaessa välineiden osalta kannattaa huomioida se, että chatterlevy asettuu vedessä pystyasentoon luoden tavallista viehettä suuremman vastuksen. Pääosin chatterbaitilla kalastaessa pelittävät samat ahvenvälineet, millä kalastat muillakin vastaavan painoluokan vieheillä, mutta parhaat eväät chatterkalastukseen saat hieman jämäkämmällä ahvenvavalla. Esimerkiksi meidän valikoimastamme löytyvä Ruthless Glass Series 208cm 8-28g on loistava valinta chatterbaitseilla kalastaessa. Kelan valinta on ihan puhtaasti riippuvainen kalastajan omista mieltymyksistä. Toki chatterbaitilla kalastettaessa vavat eivät ole järeimmästä tai painavimmasta päästä, jolloin +2500 luokan avokelat tai 300-luokan hyrräkelat saattavat tehdä vavasta reilusti takapainoisen.
-
Ruthless Glass Series 6’10″/208cm 8-28g199.00 € -
Ruthless 8-Braid kuitusiima 115m19.90 € -
RUTHLESS CHATTERBAIT 15g9.90 € -
RUTHLESS CHATTERBAIT 10g9.90 € -
RUTHLESS FLUOROCARBON VALMISPERUKE4.90 €

Jarno Kangas
Kalastusaiheisen sisällön sisällöntuottaja / Blogikirjoittaja
Fishing Guide Student